Hierontapalvelut Etelä-Pohjanmaalla
Kun tulet hierontaan, arvioimme yhdessä joka kerta mitä kehosi tarvitsee kullakin hetkellä.
Jos lihaksesi ovat työstä tai treenistä kipeät ja kireät, arvioidaan mitkä lihakset eniten tarvitsevat hoitoa, ja avataan kireyksiä sen mukaan keskittyen sen hetkiseen oirekuvaan.
Jos raajasi nivelen liikerata on supistunut, tai tunnet suorastaan pistävää kipua tai vihlontaa jossakin, niin silloin lähestymistapa ja hoito on erilainen. Voimme ottaa tavoitteeksi helpottaa kipua, tai laajentaa raajan liikerataa, sekä analysoida mistä kipu johtuu. Usein annan kotiin myös hoito-ohjeita. Harvoin yksi kerta riittää ongelman poistamiseen, mutta jo kolmannella kerralla pitäisi näkyä selvää helpotusta, ellei kivun syy ole rakenteellinen vamma tai kuluma.
Jos tulet vastaanotolle ja kerrot kärsiväsi pääkivuista tai kehosi ja mielesi käy ylikierroksilla, voidaan keskittyä enemmän niska- hartialinjaan, sekä hermoston rauhoittamiseen erilaisin ottein. Usein tämä tarkoittaa sitä, että hoidon loppuun jätän vähän aikaa kallonpohjan lisäksi kenties päänahalle, purentalihaksille ja rentoutukselle.
Näin ollen, hieronta parhaimmillaan tarjoaa helpotusta juuri siihen vaivaan, mikä kulloinkin on vaivaa. Kerro siis hoidon alussa rohkeasti mitä on mielen päällä, mihin haluat että keskitytään ja mitä toivot tulevalta käsittelyltä: rentoutumista, kipujen lievitystä, liikeratojen palauttamista, lihaskireyksien avaamista, tai vain hiljaista hetkeä.
Yhteystiedot:
-
Pohjankyröntie 136,
61500, Isokyrö - +358 40 5126622
- pteevari@hotmail.com
Hierontapalvelut sijaitsevat Isonkyrön keskustassa, osoitteessa Pohjankyröntie 136.
Se on samaa rakennusta Isonkyrön Kunnanviraston kanssa, mutta sisäänkäynti on rakennuksen läpi menevän käytävän urheilukentän puoleisesta lasiovesta.
Kun astut sisälle, käytävän perällä on kolme hoitohuonetta vasemmalla.
Evaseden on keskimmäinen hoitohuone.
Odota rauhassa niin kutsun sisälle.
Hinnasto
Klassinen hieronta ja urheiluhieronta
- 25 min: 32€
- 50 min: 48€
- 60 min 58€
- 80 min: 75€
- 90 min 85€
- 110 min: 97€
Purentalihashieronta
- 45 min: 50€
UUTUUS!
Pää- ja kasvohieronta
- 30 min: 40€
- 60 min: 68€ ( sis. niska-hartiaseudeun hieronnan 30min)
Kotikäyntien hinnat
- 60min: 60€
- 90min: 90€
Kotikäynteihin lisätään matkakulut +0,59€/km, kun yhteensä ajettu matka ylittää 10km.
Hinnasto voimassa 1.1.2026 alkaen
Hieron myös lapsia, sekä raskaana olevia.
HUOM! Pienten lasten vanhemmat!
Hierontaani voit tulla myös vauvan tai taaperon kanssa. Ota mukaan lapselle leluja, sitteri tai muita tarvikkeita. Kirjoita asiasta lisätietoihin, niin osaa nostaa tavaroita ylös. Lapset ovat vanhempiensa vastuulla, mutta tervetulleita ateljeeseeni.
PERUUTUSEHDOT
Esteen sattuessa, voit peruuttaa tai siirtää ajan puhelimitse tai sähköspotilla. Teethän tämän kuitenkin mielellään vuorokautta ennen varaamaasi aikaa.
Huom!
Peruuttamatta jätetystä ajasta veloitamme 50% varatun palvelun hinnasta.











